Siskon silmät

ke 20. tammikuuta 2016 16.21.12

 Kun Helena oli päivää vaille 5-vuotias, hän sai unohtumattoman syntymäpäivälahjan. Kovaäänisesti rääkyvä paketti, joka pisti omat juhlapäivänviettosuunnitelmat tyystin uusiksi, oli Sirpa-sisko.
Lapsena Sirpassa ärsytti eniten se, että hän tunki seuraan, vaikka halusin olla omien kavereideni kanssa rauhassa. Silloin sitä ei vielä ymmärtänyt, millainen aarre pikkusisko on. Nyt ymmärrän; olen kiitollinen tästä lahjasta, ihan joka päivä, Helena Wallenius kertoo.

kuva
Helenaa (vas.) ja Sirpaa kutsutaan suvun kesken tehokaksikoksi. Asioihin on helppo tarttua, kun tietää, että sisko on aina innolla matkassa.

Palvelutalon kerhohuoneessa istuu vanhuksia vieri vieressä. Yksi katselee katon rajaa hieman hämmentyneenä, toinen upottautuu pyörätuoliin, eikä suostu riisumaan hattua eikä toppatakkia yltään. Painaa vain päätään alemmas takin sisälle suojaan.

Jännittyneen odottava tunnelma särkyy yllättäen, kun ilmoille kajahtaa laulu Karjalan kunnailta. Ringissä istuvien päät kääntyvät kohti ääntä ja pikkuhiljaa yksi jos toinenkin lähtee lauluun mukaan, toinen arastellen, toinen ääntään säästelemättä. Sävelet herättävät myös toppatakin sisään piiloutuneen vanhuksen: kauluksen sisästä alkaa nousta pää. Varovasti, kuin kukka terälehtien suojasta.

Onko kuuma, otetaanko takki nyt pois? kysäisee Sirpa Vihavainen kuin ohimennen laulun jälkeen vanhukselta ja saa myöntävän vastauksen.

Sirpa ja Helena katsahtavat toisiaan silmiin. Lyhyt vilkaisu siskojen välillä riittää molemmille selvittämään tilanteen erityislaatuisuuden: yhteys tämän hetken kadottaneeseen, dementoituneeseen vanhukseen on tuokion ajaksi muodostettu. Laulun kautta.

Järvenpääläiset siskokset Sirpa Vihavainen ja Helena Wallenius ovat käyneet laulattamassa palvelutalon asukkaita pian kolme vuotta. Oman työpäivänsä jälkeen sairaanhoitajana työskentelevä Helena hyppää pyöränsä selkään ja polkee vapaaehtoistyöhön palvelutalolle. Toimintaterapeutin töitä tekevä Sirpa kiitää myös paikalle kitara kainalossaan.

Laulutuokiosta on tullut kaksikolle tärkeä jokaviikkoinen tapahtuma, eikä vähiten siksi, että musiikin iloa on jakamassa myös oma sisko. Se sama, jonka kanssa on pienestä asti rallateltu ja laulettu ties missä kissanristiäisissä. Sellaisia siskoksia Helena ja Sirpa ovat nimittäin olleet  juhla kuin juhla, niin tämä pari on jossain vaiheessa kaivanut kitaran esille ja hypännyt estradille.

Molemmat korostavat, että palvelutalossa ei kuitenkaan esiinnytä. Siellä jaetaan laulamisen iloa ja herätetään muistoja. Etsitään sitä kaukaisuuksiin kadonnutta katsetta.

Kun meille on laulun lahja annettu, niin miksi emme sitä käyttäisi? Koemme hyödyntävämme lahjaamme näin parhaimmalla mahdollisella tavalla, Sirpa ja Helena sanovat.

Toki aina ei huvittaisi lähteä, varsinkaan silloin, jos on ollut rankka päivä töissä. Mutta sitten muistaa, että onhan siellä siskokin. Mieleen tulevat myös ne onnistumisen hetket: kun hiljainen ja arka vanhus puhkeaa laulamaan kaihoisasti nuoruutensa musiikkia, tai kun kesken laulun tuntee haparoivan ja hauraan käden puristuksen omassaan.

Silloin, siinä sydämen sulattavassa onnen hetkessä, on ihan pakko saada taas vilkaista siskoa silmiin. Jakaa se hetki toisen kanssa. Sirpa ja Helena toteavat, että todellakin, pelkkä katse riittää. Sanoja ei tarvita, sillä siskon silmistä kyllä näkee, miten onnellinen toinen sillä hetkellä on.

Tosin tuollaisessa tilanteessa voisi olla parempi, jos ei vilkaisisi Helenaa. Sen tietää, että kun itsellä on vaikea pidätellä kyyneleitä, niin Helena parkuu jo, Sirpa nauraa.

Sirpa ja Helena ovat viisilapsisen perheen nuorimmaiset. Täysin erilaiset luonteeltaan, mutta silti jotenkin niin samanlaiset. Sirpa viiletti menemään jo lapsena kovaäänisesti ja rohkeasti poikamaisissa leikeissään ja nauratti ja ehkä vähän hämmensikin aikuisia laulamalla ronskisti Irwiniä pienen tytön äänellään. Kun sisarusparvi oli tehnyt kepposiaan ja seisoi keittiössä rivissä odottamassa isän rangaistusta, leppyikin isä nopeasti, kun sisarukset pistivät veikeän pienimmäisen hassuttelemaan.

Samalla lailla Sirpa räiskyy edelleen, kun taas Helena on aina ollut se rauhallisempi. Ollut valmiina, kun Sirpa innostuu ja pyytää harrastuksiin ja menoihin mukaan. Niin kuin lauluryhmäänkin.

Siksiköhän olemme semmoinen tehokaksikko, kun täydennämme toisiamme niin hyvin, Helena pohtii.

Toki vallitsevien piirteiden takaa löytyy muutakin. Välillä, kun Sirpaa oikein kypsyttää, moni puolituttu ihmettelee, miten aina niin pirteä voikin olla niin tympääntynyt. Silloin Sirpasta tuntuu, että positiivisuus muuttuu kahleeksi.

Tuntuu pahalta, kun huomaa ihmisten pettyvän siihen, että minussakin on tällainen inhimillinen piirre, etten aina jaksakaan.

Silloin on ihanaa, kun vieressä on Helena, joka tietää Sirpasta kaiken ja hyväksyy silti. Eikä tee pikkusiskon mököttämisestä edes sen suurempaa numeroa.

Sirpa on minun kultainen siskoni, tosi rakas ja arvokas, ihan kaikkine piirteineen. Hänen tukensa on minulle kaikki kaikessa. On ihan uskomattoman hienoa tietää, että maailmassa on olemassa joku, jolle voi iltalenkin aikana puhua kaiken, mikä mieltä painaa, Helena miettii.

Sekä Sirpa että Helena ovat molemmat onnellisesti naimisissa. Molemmilla on lapsia ja Helenalla jo lapsenlapsiakin. Aviomiehet on "kelvollisiksi tarkistettu" jo ajat sitten, mutta silti on asioita, joista puhuminen on helpompaa ja luontevampaa siskon kanssa. Kuten esimerkiksi parisuhde kyllähän sitä on saatava välillä pohtia ihan vain naisten kesken.

Tai sitten se voimattomuuden tunne, joka tuli, kun ensin kuoli veli Jukka ja sitten toinen veli Pekka. Sitä tuskaa, jonka sisaruksen menettänyt kokee, pystyy ymmärtämään vain täysin samassa tilanteessa oleva. Onneksi Sirpa ja Helena saivat tuolloin tukea paitsi toisistaan, myös sisarusparven vanhimmasta, isosisko Päivistä.

On aina surullista kuulla, kun ihmiset kertovat, kuinka sisarussuhde on katkennut jonkin mitättömän riidan takia. Miksi kukaan haluaa menettää näin tärkeän ihmissuhteen? Helena miettii.

Sirpa nyökkää ja katsoo Helenaa. Sanoja ei taaskaan tarvita. Pelkkä katse riittää ilmaisemaan, että taas se isosisko osui oikeaan.

Helena ja Sirpa tekevät vapaaehtoistyötä järvenpääläisessä Siskot ja Simot -nimisessä luovan välittämisen yhteisössä, joka järjestää erilaisia pop up -tapahtumia kutsuen niitä välittämisen keikoiksi. Katso lisää www.siskotjasimot.fi

 


Kommentit

0 kommentti(a)

Uusi kommentti

tarina,valokuvaus,reportaasi,ilmiöt,kolumni,selkosuomi,sisustus,kasvatus,koti,hyvinvointi,henkilöjuttu,luomu,editointi,perhe,ekologisuus,terveys