Itsestään selvää ystävyyttä

pe 15. heinäkuuta 2016 17.38.51

Meriveden tuoksuiset, lämpimästi räiskyvät aallot. Pysäyttävän kaunis auringonlasku kera kepeästi kuplivan kuohuviinin ja taivaallisen hyvän ruuan. Onnellinen ja rento olo ilman huolen häivää. Kerran vuodessa Anu kasaa onnistuneen ja hyväksi havaitun lomamenunsa juuri näistä aineksista. Mikään menu ei kuitenkaan onnistu ilman pääraaka-ainetta. Anun kokonaisuudessa se on luottoystävä Eeva.

Itsestään selvää ystävyyttä
Eeva (vas.) ja Anu vaalivat ystävyyttään yhteisillä lomamatkoillaan. Tämän kuvan on ottanut Eeva.

Eeva, jonka kanssa voi nauraa räkättää niin, että pissat melkein lirahtavat pöksyyn. Eeva, joka sietää Anun iltaunisuutta ja antaa kaverin mennä nukkumaan, vaikka itsellä saunailta olisikin vasta aluillaan. Eeva, jonka kanssa hiljaisuus ei ole kiusallista; välillä voi vain apaattisesti kääntää kylkeä, kun kankku alkaa auringossa palaa.

Eripuraan, mököttämiseen tai toisen arvosteluun ei Anun ja Eevan lomamatkoilla, eikä koko ystävyydessä, ole tilaa piirun vertaa.

– Yhteenotot eivät ole koskaan kuuluneet suhteeseemme. Olemme vuosien mittaan oppineet lukemaan toisiamme. Kun huomaa, että toinen tarvitsee tilaa, sitä annetaan, Anu Uhlenius ja Eeva Heikkilä toteavat ykskantaan.

Eevalle se on aina ollut Anun yksi tyypillisimmistä piirteistä. Eikä Eeva sitä kaunistele, vaan myöntää suoraan, että sellainen Anu välillä on: varsinainen sähläri.

Matkalle lähtiessä liput ehtivät kadota useaan otteeseen ennen tarkistuspistettä. Ja jos ne pysyvätkin tallessa, luiskahtavat ne viimeistään turvatarkastuksessa läpivalaisukoneen väliin niin, että koko kone sammuu. Sitä ennen on tietysti jo jouduttu tyhjentämään käsilaukusta lentokoneeseen kuulumattomia tavaroita, vaikka juurihan sitä, ihan varmasti, kaivettiin vesipullo kassista ulos.

Entä missä on passi?

Kyllähän Eeva tietää, ettei Anu unohtele tarkoituksella. Eevalle tarkkuus on luontevaa, joten päinvastainen piirre tekee Anusta vain entistäkin ainutlaatuisemman.

Anulla itsellään on käytökselleen ihan luonteva selitys.

– Luotan Eevaan niin täydellisesti, että hänen seurassaan annan itselleni luvan sählätä kaksinkertaisesti. Eevan kanssa olen täydellisesti huostattava, hän nauraa.

Luottamus – se juuri on Anun ja Eevan ystävyyden ydin. Se on ollut läsnä yläasteen ensitapaamisesta lähtien, syventyen yhä vain työväenopiston teatterikurssilla, jonne 14-vuotiaat tytöt yhdessä suuntasivat. Avoimuuden ja lämpimän läsnäolon ilmapiirissä syntyi molemmille jo silloin tunne, että tuo toinen tuossa vieressä on ihminen, josta haluaa pitää kiinni. Toinen on hyvällä tavalla itsestäänselvyys.

– Jo tuolloin luotin siihen, ettei Anu lähde asioitani rallattelemaan. Kun jotain sanon, niin tiedän, ettei se tule kylillä vastaan.  Molemmilla luotto toiseen on kova, Eeva kertoo.

Tänä vuonna Anun ja Eevan ystävyys täyttää 26 vuotta. Teinitytöistä on kasvanut parhaassa iässä olevia aikuisia naisia, joita elämä on tuuppinut eteenpäin välillä hellästi, välillä taas rajusti ruoskien. Epäreiluissa käänteissä ja tiukoissa tilanteissa tuttuakin tutumpi ystävä on ollut tärkeä tuki. Mutta niin on ollut niissä ilon ja onnenkin hetkissä, joissa on ollut pakko päästä hyppimään hysteeriset tasajalkahypyt ja nauramaan silmät onnen kyyneleistä sumeana.  

– Itkua ja naurua tulee kaksinkertainen määrä, kun voi iloita toisen onnistumisista. Silloin tuntuu, että meidän tiimi on onnistunut, itsekin siinä samalla, Anu miettii.

Vaikka molemmat haluavat vaalia ystävyyttä rauhaa rakentaen, myöntää kumpikin, ettei yhteiselo ole aina ollut ihan yksinkertaista. Kun Eeva asui aikoinaan pitkiäkin aikoja ulkomailla, siis aikana, jolloin kännyköitä ei vielä ollut, oli se molemmille rankkaa aikaa. Ikävä kaivoi, varsinkin niinä hetkinä, kun olisi pitänyt saada yhteys kaveriin saman tien. Mutta ei, kun piti kirjettä ruveta kirjoittamaan!

Anulla kiireinen työ sekä aktiivinen teatterielämä Järvenpään teatterin riveissä vie usein paitsi voimat, myös ajan niin, ettei siitä riitä edes puolisolle, saati sitten Eevalle. Vaikeaksi yhteydenpidon tekee välillä myös Eevan kolmivuorotyö sairaanhoitajana. Joskus tuntuu, ettei samaan aikaan olla hereillä, ei sitten millään. Anun ja Eevan on ollut pakko oppia arvostamaan tilannetta, joka toisella on parhaillaan meneillään. Hyväksymään, että välillä toinen ehtii vain käydä kotona kääntymässä.

– Ystävät ovat perhe, jonka me itse valitsemme. Perheestäkin ajatellaan, että siellä se on, vaikka ei ihan koko ajan olekaan yhteydessä. Samoin ajattelen ystävyydestä Eevan kanssa. Kyllä tämä kestää, vaikka välillä molemmilla on turkasen kova kiire, Anu sanoo.

Onneksi yhteinen intohimo teatteriin on säilynyt ja myös Eeva toimii aktiivisesti Järvenpään teatterin projekteissa. Siellä, teatterin kapeilla käytävillä, kiireisimpinä hetkinä voi mainiosti turista kuulumiset viimeisten päivien ajalta. Teatterin käytävillä ja työn touhussa Eeva näkee suuresti ihailemansa energisen ja positiivista voimaa ympärilleen levittävän Anun.

– Anulla on aina miljoona rautaa tulessa. En ymmärrä, miten hän saakin kaikki projektinsa pysymään hallinnassaan. Hän pitää minut ajan tasalla niistä kaikista ja ottaa usein myös mukaan toteutukseen. Vaikka itse valitsin lopulta täysin toisen alan ammatikseni, pääsen Anun mukana toteuttamaan itseäni ja olemaan mukana mitä erilaisimmissa rooleissa, vaikka sitten savukoneen käyttäjänä, hän nauraa.

Kiirekin helpottaa aina välillä. Kerran vuodessa naiset pakkaavat kimpsut ja kampsut ja lähtevät reissuun. Välillä kaksin, välillä yhdessä äitiensä kanssa, jotka tytärtensä kautta ovat myös ystävystyneet. Yhteiset matkat antavat rauhaa ja aikaa vaalia tärkeää suhdetta täysin toisella tavalla. Matkoilla päivät maataan auringossa, illat puhutaan ja syödään hyvin ja hartaudella.

– Eikä unohdeta kuohujuomaa.

Mutta nyt Eevaa ja Anua jännittää. Sen näkee – ja kuulee – kauas, kun kaksi levottomasti porisevaa papupataa istuu vastakkain kahvilan pöydässä. Hetkittäisten taukojen aikana vedetään vain keuhkot täyteen ilmaa ja sitten taas jatketaan. Anu ja Eeva ovat lähdössä jälleen yhteiselle lomamatkalle, tällä kertaa Kreikkaan. Iltapäivällä lähtee lentokone. Matkasuunnitelma on valmiina, mutta Anua huolettaa vielä yksi asia:

– Missähän mun passi on?

Eevaa ei huoleta. Hän tietää, että tallessa on. Siellä samassa kassissa, josta kohta kaivetaan vesipulloja ja etsitään niitä ihan äsken kädessä olleita matkalippuja.


Kommentit

0 kommentti(a)

Uusi kommentti

tarina,valokuvaus,reportaasi,ilmiöt,kolumni,selkosuomi,sisustus,kasvatus,koti,hyvinvointi,henkilöjuttu,luomu,editointi,perhe,ekologisuus,terveys